Tapahtumat

 


TULEVAT TAPAHTUMAT



LEVYRAATI – SAURAAVA BIISI, SAURAAVA DRINKKI

Levyraatitapahtuma Sauraava biisi, Sauraava drinkki saapuu taas Saurahuoneeseen. Viime vuoden levyraatipöhinämme sai ilmeisesti Levyraadin palaamaan myös televisioon. Näin on hyvä. Musiikille tulee antaa arvoisensa paikka, niin mekin teemme Saurahuoneessa. Levyraatimme konsepti on selkeä.

Kuuntelemme viisi biisiä ja yhden yleisön valitseman bonus-biisin.
Jokaisen biisin kanssa tarjoillaan siihen sopiva juoma.
Juomapaketti maksaa alkoholittomana 25 euroa. Muuta maksua ei ole, mutta tämä juomapaketti kuuluu iltaan. Ilmoita, jos ruokavaliosi on vegaaninen, sillä joku juomista voi sisältää maitoa, hunajaa tai kananmunaa.

Juomapaketin voi upgreidata saapuessaan alkoholilliseksi 10 eurolla.

Arvovaltainen vaihtuva raati arvostelee biisin ja juomankin ja kenties arvioi myös niiden välisen yhteyden.
Yleisönä pääset kokemaan raadin kanssa samat kokemukset ja voit yhtyä tai olla eri mieltä raatilaisten pisteytyksistä.
Raadissa nähdään kevään kolmen tapahtumamme aikana mielenkiintoisia tarinankertojia ja musa-asiantuntijoita. Vakiovieraana ja tarinankertojana jatkaa  suuri musa- ja juomadiggari, Mikko Tarvonen. Muut raatilaiset paljastuvat myöhemmin.

Varaa itsellesi paikka Levyraatikatsomosta (tai -kuuntelimosta). Saat sen ostamalla juomapakettiin oikeuttavan lipun Saura Shop Holvikaupasta.
Lämpimästi tervetuloa musiikin, juoman ja tajunnan virtaan.

On aika Sauraavan biisin.

Tänä vuonna voi yleisö osallistua biisien valintaan myös itse.
Yksi illan biiseistä valitaan asiakkaiden ennakkoon toivomien biisien joukosta. Valintaan vaikuttaa uutuusarvo ja toiveiden runsaus. Laita siis biisitoiveesi tulemaan tästä linkistä Illan bonusbiisin saa puolestaan valita paikalle saapuva yleisö.

Viime vuonna Levyraadit täyttyivät hyvinkin nopeasti, hanki siis juomapakettisi Holvin Saura Shopista pian. Se on edellytys, muuta maksua ei ole.
Tapahtumapäivät ovat lauantait 24.2., 30.3. ja 27.4. Tapahtuma alkaa klo 19 ja yleisön tulee tulla paikalle 18:15-18:45 välillä.

Nähdään, kuullaan ja kuunnellaan.
Tunnelmia vuodelta 2023. YOUTUBE

•••••••••••••••
Saura Live   29.2.2024 klo 19  vapaa pääsy
•••••••••••••••
Satu Lii • sinkun julkaisukeikka


Satu Liin musiikki on hymyilevän melankolista, herkkää ja samalla rouheaa. Suomalaiseen mielenmaisemaan sulautuvat kappaleet ja artistin auringonkeltainen ääni yhdistelmänä on koukuttavaa kuunneltavaa. Tuore artisti on ehtinyt jo mm. voittamaan sekä YLEn levylautakunnan että viime vuonna meidän oman  Sauraava biisi, sauraava drinkki –levyraadin kappaleellaan Enemmän kuin koskaan. Syksyllä 2023 Satu Liin on voinut nähdä livenä Lost in Musicissa, Kuudennella Linjalla sekä Samuli Putron lämppärinä. Saurahuoneen jälkeen seuraavat keikat
13.4. Korjaamo Nightlore
23.5. G Livelab Helsinki

KUUNTELE

•••••••••••••••
Saura Live   14.3.2024 klo 19 vapaa pääsy
•••••••••••••••

JÄINE lauluyhtye

Vilma Jään Jäine on uuden sukupolven runolauluyhtye, joka muodostuu ammattilaulajista kansanmusiikin sekä pop&jazz-musiikin kentiltä. Perinteiseen inkeriläiseen yhtyerunolauluun erikoistuneen kansanmuusikko Vilma Jään perustaman yhtyeen ohjelmisto koostuu Jään perinneinspiroituneista sävellyksistä, joissa laulajien tekninen taituruus pääsee loistamaan. Jäinen upeat sovitukset ja harmoniat syntyvät sekä etukäteen että hetkessä improvisoiden.
Jäinen laulajat: Vilma Jää, Erika Hammarberg, Anne-Mari Pitkänen ja Laura Maria Rinta
Tervetuloa Saurahuoneelle Liven ääreen klo 19.

 


MENNEET TAPAHTUMAT


Levyraati 24.2.2024

•••••••••••••••
Saura Live   22.2.2024 klo 19 vapaa pääsy
•••••••••••••••
Siivet-yhtye


Siivet-yhtye esiintyy helmikuun Saura-Livessä Saurahuoneella.  Yhtye maalailee toivon ja melankolian  maisemia eri aikakausien tyyleillä. Siivet-yhtyeen musiikki on sulava yhdistelmä unenomaisia melodioita, iskeviä rytmejä ja suurien äänien dynamiikkaa.  Tule nauttimaan lasillisesta ja live-musiikista. Voisko sitä ihminen paremmin aikaansa vietellä. Keikka klo 19.

KUUNTELE

 

Saurahuoneen Blini-illat 2024
PE 26.1.
LA 27.1.
PE 2.2.
LA 3.2.

BLINI 6 €

Kalatäytteet 6 € / kpl
– sillikaviaari
– katkarapurakkaus
– lohitartar
– mätimousse

Kasvistäytteet 5 € / kpl
– metsäsienimousse
– suolakurkku, hunaja, smetana

Vegaaniset täytteet 5 € / kpl
– suolakurkku, agavesiirappi, vegan fraiche
– vonnikala
– tofuskagen
– munakoisosilli
– belugalinssikaviaari
– porkkala
– vegan caviart

Makeat täytteet 5 € / kpl
– lakkahillo + kermavaahto
– lakkahillo + vegaaninen kermavaahto

BLINIT MYÖS VEGAANISENA TAI GLUTEENITTOMANA.

•••••••••••••••
Saura Live   UUDEN VUODEN BILEET 31.12.2023
•••••••••••••••
18-23:30
Uutta vuotta juhlitaan Sarahuoneella hillityin menoin, ellei kulttuurikupla yllättäen puhkea hallitsemattomiin pakkanaaleihin.
Esiintyjänä saamme kuulla Sauran tuoreinta artistia, Leija Lautamajaa, jonka julkaisemattomat kappaleet näkevät päivän valon ensimmäistä kertaa! Toisena esiintyjänä jo yhden festarikesän keikkaillut yleisöjään rehellisyydellään ravistellut Elsi Sloan.
Klo 18 aloitetaan perinteisesti uuden vuoden visalla!!
Tule tietokilpailemaan  itsellesi vuoden vaihteen nautinnot!!
Bistrobuffet on saatavilla klo 18-21 hintaan 15 €.
Sopii kasvissyöjille, vegaaneille ja lihansyöjille.

Elsi Sloan 

••••••••••••••••••••••••••
JOULUTORI 23.12.
••••••••••••••••••••••••••

SAURAHUONEEN TILATTAVAT VEGAANISET
JOULUHERKUT / 100 g, saaristoleipä n. 15 palaa
❤️Saaristoleipä 13 €
❤️Tofuskagen 5 €
❤️Belugalinssikaviaari 5 €
❤️Vonnikala 5 €
❤️Glögimarinoitu punasipuli 5 €
❤️Joulugranola 5 €
❤️Munakoisosilli 6 €
❤️Porkkala 7 €

❤️Jouluinen porkkanakakku 75 €

LAHJAVINKKI!
Saurahuoneen brunssilahjakortti kahdelle 40 €.
Voit ostaa myös Saura shop-nettikaupastammme

Tilaa jouluherkut meilillä info@saurahuone.com ja nouda herkkusi meiltä.

••••••••••••••••••••••••••
Saura Live   LAUANTAINA 9.12.
••••••••••••••••••••••••••

9.12.2023 klo 19-23 Saura Gaala,
klo 19-20 vain kutsuvieraille.
VIP-tilaisuus
20-> avoinna
ESIINTYMÄSSÄ: Julia Delgado, Elina Teini, Airi´s

Saura Live esittää syksyllä 2023

••••••••••••••••••••••••••
Saura Live esittää    TORSTAINA 23.11.
••••••••••••••••••••••••••
23.11.2023 klo 19.00 Merry Ladies, vapaa pääsy!
Varaa paikka info@saurahuone.com


Käpylän oma lauluyhtye Merry Ladies on 18 vuoden ajan esittänyt sekä New Orleansin että Suomen harmonialauluyhtyeiden musiikkia. Näihin kuuluu genren luoneen, Suomessa vähän tunnetun Boswell Sistersin ja sota-ajan suomalaisen Harmony Sistersin musiikkia ja myös omia sanoituksia ja käännöksiä. Tämä on yhtyeen 300 esitys. Cheers!

••••••••••••••••••••••••••
Saura Live esittää     SUNNUNTAINA 12.11.2023
••••••••••••••••••••••••••
12.11.2023 Päivi Hirvonen ja Tero pajunen
Isänpäivän konsertti klo 17:00 Isänpäivän iltapäiväjuhlat.
Vapaa pääsy, varaa paikkasi: info@saurahuone.com
fintsostarjoilu pieni 15 € / iso 25 €

••••••••••••••••••••••••••••
Saura Live esittää   LAUANTAINA 11.11.2023
••••••••••••••••••••••••••

11.11.2023 19.00 Shalla Lalla vocal
20 vuotis juhlakonsertti, 40 + 40 min, väliaika
Vapaa pääsy, varaa paikkasi: info@saurahuone.com

••••••••••••••••••••••••••
Saura Live esittää
••••••••••••••••••••••••••

TORSTAI 2.11. Vapaa pääsy!
klo 18.00 Northflip, koko perheen livekeikka, kesto 40 min.

••••••••••••••••••••••••••
Saura Live esittää
••••••••••••••••••••••••••
klo 19.00 Noo, kesto 40 min.


 

 

 

7.10.2023 klo 18 Saurahuoneella on INDIE-iltamat, kun Pieni olohuonekiertue rantautuu Käpylän Saurahuoneelle, ei tarvitse lähteä Pohjolanaukiota edemmäs musadiggailemaan.

On stage 19-22
Sir Lisle
Emilia Tuovila
MARIA MATINMIKKO & J. KOHO

•••••••••••••

23.9. Järjestämme European Folk Dayn kunniaksi
Värttinän konsertin Ravintola Nyyrikissä klo 19.
LIPUT TÄSTÄ

•••••••••••••

LEVYRAATI – Sauraava biisi, sauraava drinkki soittolista, SPOTIFY

•••••••••••••

Levyraati – Sauraava biisi, sauraava drinkki
20.5. klo 19-22.
Raadissa Musiikkituottaja ja muusikko Oona Kapari,
Muusikko, laulaja, lauluntekijä, The Voice of Finland Kimmo Härmä
Musiikkiasiantuntijana, vakiraatilaisemme Mikko Tarvonen
Juomapaketin saat hankittua Saura Shop verkkokaupastamme.
Juomapaketin hankkimalla varaat paikkasi.

MENNEET  TAPAHTUMAT:

6.7. Saurahuone 5 vuotta juhlat.
klo 16-22.
Tarjolla Saurahuoneen fintsoja. Juomana Rosé proseccoa ja kaikkea muuta.
Klo 16-18 ongintaa
Esiintymässä Runoen yhtye n. klo 18. Runoen on syntynyt intohimosta saada runot soimaan. Edith Södergranin runot saavat uuden elämän yhtyeen pop/jazz/folk – henkisissä sävelmissä. Runoen-konsertti on osa Ajastaika-konserttisarjaa.

VAPPUPÄIVÄNÄ 1.5.
SAURAHUONEEN FINTSOBRUNSSI

fintso
vappubrunssi

FINTSO-LAJITELMA
Vaihtoehdot (myös gluteenittomana)
Vegan, Vege, Lakto-ovo, Pesco-vege, Sekasyöjä

6 kpl 15 €
9 kpl 20 €
20 kpl 45 €

Täytteet
Vegan: tofuskagen, vonnikala-caviart, punajuurihummus, savustettu porkkanahummus-granaattiomena
Kasvis: tofuskagen, vonnikala-caviart, punajuurihummus, savustettu porkkanahummus-granaattiomena, vadelma-brie
Pescovege: ylläolevien lisäksi lohi, katkarapuskagen, silli
Sekasyöjä: Ylläolevien lisäksi prosciutto-cantaloupemeloni
Kattaukset klo 10:30 ja 13:30
Noudot klo 10:00-10:15
Varaa pöytä tai nouto viimeistään 28.4.  info@saurahuone.com
Ilmoita varatessasi jokin ylläolevista ruokavalioista.

Levyraati – Sauraava biisi, sauraava drinkki
29.4. klo 19-22.

 

25.3. klo 19-22
LEVYRAATI – Sauraava biisi, Sauraava drinkki

Levyraatitapahtuma Sauraava biisi, Sauraava drinkki Saurahuoneessa. Illan konsepti on selkeä.
Kuuntelemme viisi biisiä, jokaisen biisin kanssa tarjoillaan siihen sopiva juoma.
Juomapaketti maksaa alkoholittomana 20 euroa.
Sen voi upgreidata paikan päällä alkoholilliseksi.
Arvovaltainen raati arvostelee biisin ja juomankin ja kenties myös niiden yhteyden.
Yleisönä pääset kokemaan raadin kanssa samat kokemukset ja voit yhtyä tai olla eri mieltä raatilaisten pisteytyksistä.
Raadissa nähdään kevään aikana monia mielenkiintoisia tarinankertojia ja musa-asiantuntijoita. Vakiovieraana pääsemme tutustumaan sekä musa- että juomadiggariin, tutkivaan lapsenpäästäjään Mikko Tarvoseen.
25.3. Mikko Tarvosen kanssa musiikkia arvostelee
muusikko Kie Von Hertzen ja toimittaja/muusikko Tuuli Saksala.
Varaa itsellesi paikka. Saat sen ostamalla juomapakettiin oikeuttavan lipun
Holvikaupastamme.
Lämpimästi tervetuloa musiikin, juoman ja tajunnan virtaan.
On aika Sauraavan biisin.

VARAA PAIKKASI 

18.2.2023 klo 19-22
LEVYRAATI – Sauraava biisi, Sauraava drinkki


Levyraatitapahtuma Sauraava biisi, Sauraava drinkki alkaa Saurahuoneessa. Illan konsepti on selkeä.
Kuuntelemme viisi biisiä, jokaisen biisin kanssa tarjoillaan siihen sopiva juoma.
Juomapaketti maksaa alkoholittomana 20 euroa.
Sen voi upgreidata paikan päällä alkoholilliseksi.
Arvovaltainen raati arvostelee biisin ja juomankin ja kenties myös niiden yhteyden.
Yleisönä pääset kokemaan raadin kanssa samat kokemukset ja voit yhtyä tai olla eri mieltä raatilaisten pisteytyksistä.
Raadissa nähdään kevään aikana monia mielenkiintoisia tarinankertojia ja musa-asiantuntijoita. Vakiovieraana pääsemme tutustumaan sekä musa- että juomadiggariin, tutkivaan lapsenpäästäjään Mikko Tarvoseen.
18.2. Mikko Tarvosen kanssa musiikkia arvostelee
muusikot Maija Kauhanen ja Mika Monto.
Varaa itsellesi paikka. Saat sen ostamalla juomapakettiin oikeuttavan lipun
Holvikaupastamme.
Lämpimästi tervetuloa musiikin, juoman ja tajunnan virtaan.
On aika Sauraavan biisin.

 

Saurahuoneen Blini-illat 2023
PE 10.2. alk. klo 18
LA 11.2. alk. klo 18
varaa pöytä info@saurahuone.com

MA 6.2. klo 18-20
RANSKALAINEN APERITIIVI eli ranskankielinen tapaaminen
Apéro francophone au Saurahuone de Käpylä
Tule mukaan, jos haluat jutella ranskaksi, kaipaat kieltä, haluat tavata samankielisiä, haluat oppia kieltä…

28.1.2023 klo 19-21
LEVYRAATI
Sauraava biisi, Sauraava drinkki
Levyraatitapahtuma Sauraava biisi, Sauraava drinkki alkaa Saurahuoneessa. Illan konsepti on selkeä.
Kuuntelemme viisi biisiä, jokaisen biisin kanssa tarjoillaan siihen sopiva juoma.
Juomapaketti maksaa alkoholittomana 20 euroa.
Sen voi upgreidata paikan päällä alkoholilliseksi.
Arvovaltainen raati arvostelee biisin ja juomankin ja kenties myös niiden yhteyden.
Yleisönä pääset kokemaan raadin kanssa samat kokemukset ja voit yhtyä tai olla eri mieltä raatilaisten pisteytyksistä.
Raadissa nähdään kevään aikana monia mielenkiintoisia tarinankertojia ja musa-asiantuntijoita. Vakiovieraana pääsemme tutustumaan sekä musa- että juomadiggariin, tutkivaan lapsenpäästäjään Mikko Tarvoseen.
Mikko Tarvosen kanssa tuomaroimassa YLE:n tuottaja/toimittaja Juhani Kansi ja muusikko/näyttelijä Elsi Sloan.
Varaa itsellesi paikka. Saat sen ostamalla juomapakettiin oikeuttavan lipun
Holvikaupastamme.
Lämpimästi tervetuloa musiikin, juoman ja tajunnan virtaan.
On aika Sauraavan biisin.


MA 17.1. klo 18-20
RANSKALAINEN APERITIIVI eli ranskankielinen tapaaminen
Apéro francophone au Saurahuone de Käpylä
Tule mukaan, jos haluat jutella ranskaksi, kaipaat kieltä, haluat tavata samankielisiä, haluat oppia kieltä…


31.12. klo 18 Uudenvuoden bileet.
Uudenvuoden aattona Saurahuoneessa juhlitaan.

Tarjolla eurooppalainen bistro buffet klo 18-21.
P
erunasalaattia, makkaroita, vegepyöryköitä, hapankaalia, sinappia… hinta ystävällinen 15 €
Klo 19 tietokisa voittajatiimille skumppaa
Klo 20 ja 21 livemusiikkia
esiintymässä Nephew Rude Klinton – Kappaleita Karibialta
Nephew Rude Klinton on helsinkiläiseen henkilöön kasvanut alter ego, joka elää ilkikuristen laulujen ja trooppisen takakenon välisessä mielikuvitusmaailmassa.
Suljemme siten, että ehtii Taivaskalliolle ilotulitetta ihmettelemään.

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

 

 


LA 10.12.2022 klo 17 Saurahuoneella
Hämärän hyssyn runot,
Vilja-Tuulia Huotarinen ja Risto Ahti.
Tule kuuntelemaan, voit tehdä kirjaostoja ja nauttia Saurahuoneen uudesta viinivalikoimasta tai ihanista herkuista.
••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
LA 17.12.2022 klo 19 Elsi vs. Putro
Kahden eri sukupolven lauluntekijän intiimi battle. Erotuomarina Tuuli Saksala.
Saurahuoneella, vain lipun ostaneille.••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

 Saura Live esittää:
Emma Salokoski ja Jarmo Saari sekä VIMMA-yhtye ravintola Nyyrikki
KE 23.11.2022, ovet klo 18, keikka-aika klo 19.
Liput ennakkoon 22 / 15 € Holvista tai Saurahuoneen tiskiltä.
Ovelta 28 / 22 €
••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

Saura Live esittää:
TORSTAINA 28.7. klo 18.00 Saura Live esittää @Saurahuone
Tuuletar-yhtyeen konsertti klo 18.00

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••


30.6. Saurahuone 4vee synttärit.
Haluamme juhlia synttäreitä yhdessä asiakkaidemme kanssa!!
Klo 16.00 alkaen synttäritarjoilua
Klo 16-17 ongintaa
Klo 17-18 välillä lauluyhtye Shalla Lalla esiintyy
Klo 18-19 Elsi Sloan

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

ÄITIENPÄIVÄN BRUNSSI 20 €
sunnuntaina 8.5.2022
Pöytiin tarjoiltava ruokarajoitteet huomioiva
Hyvän mielen saareke.
kattaukset klo 10:30 ja 13:00
Take away noutoajat 10:00 ja 12:00
Vain ennakkovarauksesta.
info@saurahuone.com
AVOINNA klo 10-15

SAURAHUONEEN VAPPU

VAPPUAATTO 30.4.
Vappu-brunssi 17 €
kattaukset klo 10:30 ja 13:00
Take away noutoajat 10:00 ja 12:00
Klo 15-21 tarjolla
fintsoslautanen ja kuplivaa
AVOINNA KLO 10-22.

VAPPUPÄIVÄ 1.5.
Vappupäivän noutoboksi 17 €
Varaamalla ruokavaliosi mukaisen boksin
ennakkoon varmistat että riittää.
info@saurahuone.com
Noudettavissa klo 10-12

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

Saurahuoneen Blini-illat 2022
TO 17.2. klo 16:30 ja klo 19
PE 18.2. klo 16:30 ja klo 19
LA 19.2. klo 16:30 ja klo 19

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

LA 15.5.2021 Tuuletar, with Jean Ramsay

Saura Live international (in English)
SauraLive Tuuletar

Lähetyksiä voi seurata netissä.
Linkin löydät  facebooksivuiltamme.
Kannatuslipun saat TÄSTÄ
••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
8.5.2021 Saurahuoneen Terassilla klo 11-16 myynnissä
NanaS CinCin -koruja (SÄÄVARAUS)
••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
SauraLive 2021

SauraLive livestream-konsertit Saurahuoneessa.

 
SUNNUNTAI 2.5. SAURA LIVE: ELSI SLOAN
Livestreamkonsertti suorana klo 19.00 Saurahuoneelta.
Kohtaaminen Käpylässä, kannatuslippu TÄSTÄ
 
Lähetämme Saurahuoneesta neljänä viikonloppuna livestream-keikkalähetyksen. Esiintyjät ovat harkiten valittuja, sellaisia joita itse pidämme mittaamattomassa arvossa.
Tapahtumapäivät ovat
lauantai 17.4.
lauantai 24.4.
sunnuntai 2.5.
lauantai 15.5.
Kellonaika on aina 19-20.30. Keikoilla on artistin lisäksi hostina käpyläläinen kulttuurikasvo. Kaksi jaksoista suunnataan maailmalle ja ne ovat englanninkielisiä, kaksi sunnataan suoraan Käpylään ja ne tehdään käpylänkielellä. Tervetuloa seuraamaan, jos huvittaa. Näiden konserttien pääsylippu on vapaaehtoinen eli konsertteja voi seurata myös ilmaiseksi. Mutta jos tahtoo tukea artisteja ja crewtä ja Saura Booking Agencya ja Saurahuonetta, voi ostaa kympin tai kahdenkympin lipun. Olemme itse kovin iloisia tästä, toivottavasti tekin. Messissä on myös Mathildedalin Kyläpanimo. #kylilläpantu #visitmathildedal #saurahuone #saurabooking #livestream #pakkopäästäkeikalle #etuoikeutettu
Tukijoina Helsingin Kaupunki, MES ja Music Finland

 

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

SauraLive 16.5.2020 klo 19.00 FACEBOOK

SauraLive

Kohtaaminen Käpylässä: livemusiikkia, keskustelua ja mutkatonta tunnelmaa. Lauantaina 16.5. klo 19 suorana Pohjolanaukion Saurahuoneelta Maija Kauhanen & Päivi Hirvonen sekä vieraana Jani Halme.

Seuraa lähetystä Youtube Livessä:

Kannatusliput TÄSTÄ

Maija Kauhasen musiikissa vahva laulu, sydäntä riipaisevat tarinat, rouhea kantele ja groovaavat lyömäsoittimet luovat ainutlaatuisen soundimaailman vain yhden muusikon voimin. Päivi Hirvonen on laulaja ja viulisti, jonka sävellyksissä yhdistyvät itäinen ja läntinen perinne omintakeisella tavalla. Molemmat muusikot ovat luoneet vaikuttavan kansainvälisen soolouran ja yhdessä heidät tunnetaan myös Okra Playground -elektrofolkyhtyeestä.

Käpyläläis-parikkalainen toimittaja Jani Halme on Saurahuoneella tuttu näky ja Saura Liven toisessa streamissa jututtamassa Maija Kauhasta ja Päivi Hirvosta musiikista ja elämästä.

Esiintyjä: Maija Kauhanen & Päivi Hirvonen
Vieraana: Jani Halme
Kuva & streamaus: J-P Piirainen
Ääni: Tuomas Haimakainen
Tuotanto: Saura Ohjelmapalvelu oy
Lähetyspaikka: Saurahuone
Tukijat: Helsingin Kaupunki, Saurahuone ja Samuli Putro

Ostamalla Saura Live -konserttiin kannatuslipun tuet artistia ja edesautat Saura Live -klubin jatkumista. Kannatuslipulla saat konsertille seitsemän päivän katseluoikeuden. Katselulinkki lähetetään sähköpostiisi striimauslähetyksen päätyttyä.

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

SauraLiveSauraLive stream-konsertti suorana Saurahuoneelta 2.5.2020 klo 19.00
Keikalla Tuuletar, vieraana Sami Kuoppamäki.
Konsertti striimattiin suorana. Ostamalla verkkokaupastamme kannatuslipun (10€), saat katseluoikeuden su 10.5. Klo 12 saakka.

Kannatusliput: https://holvi.com/shop/saurashop/product/aad9c7866fedc62573c1b61b0d400bfc/

Tuuletar on suomalainen vokaaliyhtye, jonka hurja energia, laulajien uskomaton äänenkäyttö, iskevät beatbox-rytmit sekä omaperäiset sävellykset ja sanoitukset ovat hurmanneet yleisöt ja kriitikot Suomessa ja maailmalla. Tuulettaren urbaanissa nykymusiikissa kuuluvat taidepop, suomalainen runolauluperinne ja globaalit musiikilliset vaikutteet.
https://tuuletar.com/

Sami Kuoppamäki on yksi maamme monipuolisimmista rumpaleista ja tuttu muun muassa Kingston Wallista, Von Hertzen Brothersista ja Ellipsistä. Käpyläläinen Kuoppis on Saurahuoneella tuttu näky ja Saura Liven ensimmäisessä streamissa jututtamassa Tuuletarta musiikista ja elämästä.

Esiintyjä: Tuuletar
Vieraana: Sami Kuoppamäki
Kuva & streamaus: J-P Piirainen
Ääni: Tuomas Haimakainen
Tuotanto: Saura Ohjelmapalvelu
Lähetyspaikka: Saurahuone
Tukijat: Helsingin Kaupunki, Saurahuone ja Samuli Putro

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

SAURAN MYYNTITUOTTEET

Saurahuoneen lahjakortit alk. 10 €
Sauran herkkusuola 200 g + kaunis lasipurkki 9 €
Saurahuone trikoopipo 10 €
Saura heijastin 1 kpl 5 €, 3 kpl 10 €
Emma Salokosken taulut alk. 150 €
– dandylion
– viherpeukalo
– action

Sauran tuoteperhe kasvaa

Saurahuoneen oma tuoteperhe Sauran kasvaa uusilla tuotteilla.  Olemme EUn tukemana kehittäneet uusia tuotteita, joiden pääraaka-aineina on Suomen luonnossa villinä kasvavat raaka-aineet.